Syyskuun AamuAreenan aiheena on Data-avaruudet ja niiden hyödyntäminen.
Datatalouden arvon odotetaan kasvavan EU:n alueella vuoteen 2025 mennessä 829 miljardiin euroon. Euroopan unioni edistää eurooppalaisen arvopohjan mukaisen datatalouden kehittymistä sekä kehittämällä sääntelyä että panostamalla TKI-toimintaan.
Yksi keskeinen datatalouspanostus ovat data-avaruudet, jotka mahdollistavat datan myynnin ja/tai jakamisen usean toimijan kesken, jolloin yksityiset ja julkiset toimijat voivat hyödyntää dataa tehokkaammin liiketoiminnassa, innovaatioissa ja palvelujen kehittämisessä. Data-avaruudet ovat parhaimmillaan laajoja, kansallisrajat ylittäviä yhteisiä datainfrastruktuureja, jotka liittyvät esimerkiksi osaamista, terveyttä, julkishallintoa, maataloutta tai terveyttä koskevaan dataan.
Data-avaruudet mahdollistavat dataekosysteemien syntymistä, helpottavat toimitusketjuihin liittyvää tiedonvaihtoa ja optimointia, vauhdittavat digitaalisten tuotepassien käyttöönottoa ja luovat toimivat rakenteet tekoälyratkaisujen kehittämiselle. Vaikka eurooppalaisittain vertailtuna Suomi on edistyneiden data-avaruusmaiden joukossa, erityisesti pk-yrityskentässä niin tietoisuus kuin osaaminenkin data-avaruuksista on hyvin vähäistä.
Tule mukaan AamuAreenaan kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja kokemuksia data-avaruuksien hyödyntämisestä! AamuAreena-webinaarissa saat konkreettisia esimerkkejä ja vinkkejä siitä, miten data-avaruudet voivat auttaa yritystäsi menestymään datatalouden aikakaudella. TIEKE edistää Suomessa data-avaruuksien hyödyntämistä lisäämällä tietoisuutta aiheesta viestinnällä sekä tulevaisuudessa myös kehittämishankkeiden ja valmennusten kautta.
Data-avaruudet - mitä ja miksi?
- Mitä ovat data-avaruudet: Eurooppalaista skaalautuvaa infrastruktuuria yritysten ja organisaatioden väliseen datan vaihdantaan.
- Missä mennään Suomessa: Kuva suomalaisten data-avaruuksien tilasta, sekä niiden tarjoamista mahdollisuuksista liiketoiminnan näkökulmasta
- Miksi yritysten kannattaa olla hereillä data-avaruuskehityksestä: Data-avaruudet voimistavat taloudellisia, operatiivisia sekä innovaatiotoiminnan hyötyjä, joita eri organisaatioiden muodostamat ekosysteemit tarjoavat osallistujilleen.
Antti Poikola, Data Spaces Alliance Finland
Maritime Data Space as an enabler for Virtual Port Arrivals
- Gaia-X innovation ecosystem project led by Siili Solutions
- Ilmastonmuutos vaatii merenkulkualalta merkittäviä muutoksia.
- Kehitimme palvelumuotoilun keinoin monitoimijakenttään sopivaa innovatiivista ratkaisua, jolla voidaan vähentää alusten kiirehtimistä satamiin, polttoaineenkulutusta, päästöjä ja odottelua ankkurissa.
- Hanke on valittu YK:n Ilmastokokouksen COP27 Global Green Shipping Challenge -ohjelman kärkihankkeeksi.
Eliisa Sarkkinen ja Timo Kostamo, Siili Solutions Oyj
TIEKE ja 1001 Lakes yritysten dataosaamista kehittämässä
- Datamaturiteetin kartoitus antaa tiekartan yritykselle
- ICT- ja elektroniikka-alan osaamisen kehittäminen datataloudesta ja data-avaruuksista
Mikko Eloholma, TIEKE